tiistai 27. syyskuuta 2011

Vahinkoja ja ruokakokeilua

Sofilla kesti aika kauan ennen kuin se oppi sisäsiistiksi, siinä 5-6 kuukauden ikäisenä se vasta tajusi ettei sisälle kuulu tehdä asioitaan. Sen jälkeen se ei juurikaan ole vahinkoja sisälle tehnyt, mutta mikäs yllätys meitä odottikaan kotona tuossa eilen kun töistä tultiin kotiin!? Pissat ja kakat takaoven edessä! Olisi raukka ilmeisestä ainakin halunnut mennä asiansa pihalle tekemään kun siihen oven eteen oli päästänyt. Ihmettelin kyllä että mistäs moinen kun aamulla sen kanssa kävin lenkillä ennen töihin menoa ja pissat ja kakat silloinkin tuli. Eikä se ollut yksin kotona kuin sen 7 tuntia, minkä se aivan hyvin pystyy normaalisti pidättämään. Noh, kaipa näitä sitten sattuu, vähän se on kyllä löysällä ollut, eli ripulikakat kyllä ymmärtääkin, mutta mitäs ne pissatkin piti siihen samaan syssyyn päästää? :) Noh, Sofi sai kuitenkin tottakai anteeksi tämän pikku kämminsä :)

Sitten näistä kakkajutuista toiseen asiaan, eli ruokintaan. Ollaan ajateltu alkaa ainakin osittain tätä barffausta harrastamaan. Eli annettaisiin sitä raakaruokaa, lihaisia luita ja kasviksia. Ja tässä Porissa on avattu reilu kuukausi sitten uusi barffaukseen erikoistunut liike D&C Barf, josta sitten hain näin ensi alkuun pakastettuja broilerinsiipiä pari kappaletta ja sitten marjasosetta ruuan joukkoon, ja merilevää ostin myös lisäravinteeksi.



Mutta kuinkas ollakkaan meidän neiti ei osannut syödä tätä jäistä kanaa! Se on niin nättinokka ettei osaa mukamas repiä tuollaista kokonaista siipeä! Se vaan kanteli kanaa edes takaisin ympäri kämppää, oli loppujen lopuksi pakko laittaa roskiin kun alkoi jo haisemaan koko kana. Mitäs tämä tämmöinen nyt meinaa? :) Pitäisikö sille nyt sitten jauhettua lihaa ostaa vain? Se kyllä menisi... Noh, en nyt aio vielä luovuttaa, mennään uudestaan tällä viikolla ja koitetaan jotain muuta sorttia, josko sitten kelpaisi! Sofi saakin tulla mukaan valitsemaan :)

maanantai 26. syyskuuta 2011

Kakka-juttu.

Eilen lähdettiin vanhempieni ja koirakoplamme kanssa mökille ja metsään puolukkaan. Oli tosi hieno ilma eikä tarttunut kuin yksi hirvikärpäspirulainen hiukseen, ei siis paha lainkaan :)

 Sofi ja Luna

Nella

Aikansa kuluksi nämä meidän koirakultamme päättivät sitten oikeen pynttäytyä ja kieritellä minkä-lie-eläimen kakassa. Kuvissa näkyy vähän huonosti, mutta sitä oli kyllä sitten noissa koirissa ylt´ympäriinsä joka paikassa! Mikä lie parfyymin tarve iski...

Sofi

Nella

Nella 


Pääsivät sitten kotona oikeen kunnon shampoopesuille!

Tarttui reissusta sitten vähän puolukkaakin mukaan. Kuvasta puuttuu vielä yksi ämpppäri. Alkaa jo syksy olla aika pitkällä kun puolukatkin oli jo aika vetisiä!

Luna

tiistai 20. syyskuuta 2011

Pentua katsomassa

Oltiin tänään katsomassa shelttivauvoja Seinäjoella ja tavattiin nyt sitten ensimmäistä kertaa meidän tuleva hauveli-vauveli! Oli ne kaikki niin ihania ja suloisia. Tässä pari kuvaa pesueesta ja meidän vauvasta:

 Minä ja meidän vauva, joka mitä luultavavimmin kastetaan nimellä High Glade´s Honey Melody. Kutsumanimi on vielä hieman hakusessa, mutta tällä hetkellä vahvoilla on Mila, Vendi, Nita, Netta ja Tessa. Itse olen tällä hetkellä kallistumassa tuohon Milaan, pentu oli ihan Milan oloinen :)



 koko katras, meidän pentu oikealla.

 untenmailla

 painia veljen kanssa



Hänelle näyttäisi tulevan siniset silmät <3



maanantai 19. syyskuuta 2011

Kasvain tassussa

Eilen illalla löysin sattumalta Sofin etutassusta punaisen ylimääräisen patin, vähän varvasta muistuttavan. En ole aikaisemmin mitää tuollaista huomannut, vaikka vasta muutama päivä sitten sen kynsiäkin leikkasin. On siis hiljattain luultavasti tullut ja melko nopeasti varmasti kasvanut. Sofi ei sitä mitenkään arista, mutta päätin tietenkin mennä sitä lääkärille näyttämään, ettei mistään vakavasta ole kyse.

Soitin sitten tänään aamulla eläinlääkärille ja saatiin heti aamuksi aika. Lääkäri otti näytteen patista ja sanoi, että se olisi Histiocytoma eli hyvänlaatuinen ihokasvain, jota esiintyy erityisesti nuorilla koirilla. Ne häviävät kuulemma usein itsekseen muutamassa kuukaudessa, eli ei tarvi nyt ruveta operoimaan ainakaan tässä vaiheessa mitenkään jos ei haittaa koiraa. Onneksi ei mitään pahempaa löytynyt ja toivotaan ettei tuo tuosta enää hirveästi kasvaisi, ettei juoksentelu ala repimään sitä rikki...



Lääkäristä mentiinkin suoraan Noormarkkuun lenkkeilemään, mukaan tuli tietenkin Nella ja Luna:

  minä, Luna, Nella ja Sofi rautiesillalla

 Sofi ja Luna pulahtamassa joessa. Sofi meni jälleen kerran useamman kerran uimaan lenkin aikana, kaikissa lätäköissä piti käydä.

Sofi ja Luna vakiopaikoilla kotona

maanantai 12. syyskuuta 2011

Pentu varauksessa

Oivoi, nyt ollaan taas päästy askel eteenpäin pennunhankinnassa! Ja tuntuu jo aika vakailta nämä askeleet sen suhteen että me nyt oikeasti oltaisiin saamassa pentu! Voi että, olen nyt ihan täpinöissäni kun soitin juuri tähän kenneliin josta pentua ollaan meille vähän lupailtu ja nyt sitten saadaan viikon päästä tiistaina mennä katsomaan! Eikös nyt jo siis uskalla vähän enemmän alkaa toivoa, että tämä pentu olisi meille tuossa kuukauden kuluttua muuttamassa? :) Miten tässä nyt sitten housuissaan pysyy vielä kuukauden ajan!? Voi kumpa ei nyt tulisi enää mitään mutkia matkaan, ollaan tätä nyt niin tiiviisti metsästettykin...

Vielä en uskalla ruveta mitään pennulle ostelemaan, mutta katsotaan nyt josko ensi viikon jälkeen uskaltaisi kun on vierailulla käyty... :)) Jeps, oi että kun on hienoa! :)

Uskallan nyt varmaan laittaa pari kuvaa näistä pallukoista tännekin. Ensi viikolla kun käydään näitä moikkaamassa niin varmasti luvassa enemmän kuvia, ja ovat varmaan jo siinä vaiheessa muuttuneet näistä makkaroista pikkuisiksi pörröpesiksi :)

blue merlet on tyttösiä ja tricolourit poikia! Joku noista nartuista olis sitten ehkä meidän... :)


 Sofi on vielä autuaan tietämätön, että siitä on hyvin mahdollisesti tulossa isosisko!

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Vanhan koiran suhtautuminen uuteen koiraan

Olen tässä paljon pohtinyt miten Sofi mahtaa suhtautua siihen, että meillä mahdollisesti kohta toinen koira tepastelee ja asustelee kotona. Yleisesti Sofi tulee hyvin koirien kanssa toimeen, mutta hän on jonkinverran mustasukkainen minusta, joten uskon että alussa voi olla hieman totuttelemista, kun joutuu jakamaan huomion, jonka on ennen saanut kaiken itselleen. Uskon ja toivon kuintenkin että yhteiselo lähtee melko nopeasti sujumaan, ja Sofikin alkaa nauttia uudesta "sisaruksesta". Jos joku osaa antaa vinkkejä miten pehmentää tätä vanhan ja uuden koiran kohtaamista sekä alkutaipaletta niin otan vinkkejä vastaan!

Minulla on tällä hetkellä vahvat toiveet siitä, että reilun kuukauden päästä saisimme hakea meille uuden perheenjäsenen eräästä kennelistä. En kuitenkaan laita kaikkea uskoa tähän, mutta toivon kyllä kovasti. Alustavassa varauksessa olemme, ja huomenissa soittelen sinnepäin, että milloinkas saamme mennä katsomaan! Jännittää :)

Eilen olimme taas metsäreissulla koirakoplamme kanssa:

 Sofi

 Nella, Luna, Sofi

 Sofi

 Sofi

 Sofi

 Luna

 Sofi


lauantai 10. syyskuuta 2011

Piilosilla

Nellaa ja Lunaa oltiin Sofin kanssa moikkaamassa, ja Sofi löysi taas kerran tiensä äidin kukkamaahan. Siellä on kiva seikkailla ja olla muilta piilossa:




Tässä on meidän koirien vakkarivahtimispaikka:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...