maanantai 9. huhtikuuta 2012

Voitokkaat pääsiäis-mätsääjät!

Nyt ollaan ihan puhki poikki kun ollaan lähes koko päivä vietetty Nakkilassa Pääsiäis Match Show:ssa. Mutta kannatti lähteä, nimittäin molemmat tytöt oli hyvin voitokkaita!

Milan oli tarkoitus kisata vain pentuluokassa, mutta suunnitelmiin tuli yllättäes muutos, kun saatiin innokas esittäjä Lapsi ja koira -luokkaankin. Tässä luokassa Mila sekä mätsäreiden ensikertalainen pärjäsivät erittäin hienosti sijoittuen kolmansiksi :)



Lapsi ja koira -luokan jälkeen Mila sai jatkaa esiintymistään, nimittäin seuraavaksi vuorossa oli pentuluokat. Mila kisasi pienten pentujen joukossa ja ensimmäisellä kierroksella saatiin punainen nauha käteen, mikä sinänsä oli jo hieno saavutus. Seuraavalla kierroksella sitten yllätyttiin positiivisesti kun Mila pääsi toistamiseen palkinnoille olemalla PUN4! Milan luokassa koiria oli yhteensä n. 40. Voi kun olen ylpeä pikkuisesta <3

 Tätä hampaiden näyttämistä jännitin, koska viime kerralla siitä ei meinannut tulla yhtikäs mitään. Tällä kertaa onnistui kuitenkin oikein mallikkaasti! Harjoittelu on näköjään tuottanut tulosta :)


Mila PUN4 <3 Tuomarikin oli teeman mukaisesti pukeutunut ;)

Kun Mila oli saanut hommansa hoidettua, niin oli Sofin vuoro astua kehään. Sofi kisasi pienten aikuisten koirien joukossa, joita oli yhteensä hurjat 47 kappaletta. Sininen nauha saatiin ja toisella kierroksella sijoittui Sofikin hienosti palkinnoille olemalla SIN3 :) 



Kaiken kaikkiaan oli tosi hieno päivä ja olen todella ylpeä molemmista tytöistä! <3






9 kommenttia:

  1. Vautsi, onnea koko porukalle! En kyllä tajua yhtään, mitä nuo PUN4 ja SIN3 tarkoittavat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehe, kiitos :D Ensin jaetaan kaikki koirat kahteen ryhmään (PUN=punainen eli parempi) ja näistä molemmista ryhmistä sitten vielä valitaan neljä parasta jotka pääsee palkintosijoille :)

      Poista
    2. PUN1 = paras, PUN2= toiseksi paras jne :) SIN1 sinisten paras jne.

      Poista
  2. kannattaa selvästikin harjoitella Match Show:ssa, niin saa näyttelykokemusta, hauska juttu

    VastaaPoista
  3. Onnea vielä täälläkin :) Mila on kyllä jo niin aikuisen sheltin näkönen ja olonen :) Oijjoij, meillä tullaan jälkijunassa. Saas nähdä mitä meinaavat pentunäyttelyssä :D

    VastaaPoista
  4. Onnea meiltäkin!
    Molemmat on niin kauniita koiria :)
    Heistä saa tosiaan olla ylpeä!

    VastaaPoista
  5. Hyvin meni! :) Kauniita koiria ovat molemmat! Paljon onnea! :)

    VastaaPoista
  6. Onnea tytöt, niin koira kuin ihmis! Eipä ihme, että noin kauniit tytöt pääsivät palkinnoille.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille, kyllä me ollaankin iloisia kun näin hyvin pärjättiin :) Viime vuonna kun oli niin kovin epäonnea näissä kisoissa ;D

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...