maanantai 30. heinäkuuta 2012

Pori KV 28.-29.7.-12 - tavoitteet saavutettiin :)

Tsädääm, jälleen näyttelysepustus, joko kyllästyttää? Tässä se joka tapauksessa tulee :)

Tällä kertaa oltiin siis ihan tässä kotikulmilla Pori KV:ssa. Molempina päivinä tuli kehässä oltua, Mila lauantaina ja Sofi sunnuntaina. Lauantaina Milan kehä alkoi heti aamusta. Oli tosi hieno ilma ja meidän ihanat vakkariseuralaiset Sonia ja Stella olivat toki mukana :) 

Heti aamusta teltta pystyyn

Tällä kertaa ei kovin kauaa omaa kehää tarvinnut odotella, kun tuomari oli melko ripeä arvioinneissaan. Melko pian Mila ja Stella saivat siis kehään astella viiden muun junnunartun kanssa. Mila esiintyi paremmin kuin pitkään aikaan saaden ERI:n laatuarvostelussa. ERI:n saaneita oli kolme ja kilpailuluokassa Mila sijoittui vielä hienosti toiseksi. Olen tosi tyytyväinen tähän meidän tulokseen, joka on paras tähän mennessä :)

Pöydällä-olo sujui hienosti

 Liikkuminenkin meni mallikkaasti

 Tuomarinpuoleinen jalka hyvin, mitäs sitä turhaan tätä toista puolta ojentelemaan ;)

ERI:n saaneet: Mila(II), Koru(III) sekä Amy(I)

Milan arvostelu:

"Sopivan kokoinen, erittäin hyvän tyyppinen, hyvä runkoinen nuori neiti. Hyvä pää ja ilme. Kaunis ylälinja. Hyvä karvanlaatu, mutta ei täydessä turkissa. Liikkuu hyvin sivulta katsoen." JUN-ERI JUK2.// 28.7.2012 Pori KV / TALVITIE MARJA, Suomi

 Mila

Stella JUN-EH, Mila JUN-ERI JUK2

Lopuksi kamat kasaan ja kotiin! :)

Seuraavana päivänä oli taas uusi rumba edessä Sofin kanssa. Tavoitteena Sofin kanssa oli siis metsästää toista EH:ta. Samanlainen kaunis päivä oli sunnuntaina, joskin vielä kuumempi (jotain 27astetta?). Teltasta oli siis taas kerran hyötyä, kun varjoa ei ollut muuten mailla halmeilla. 

 Teltan varjossa oli hyvä köllötella. Sofikin otti rennosti kaikki väliajat :)

 Valmiina kehään

 Westejä taisi olla yhteensä 22 ja avoimissa nartuissa kuusi koiraa Sofi mukaan lukien. 

 Sofi ja minä vasemmalla

Sofi esiintyi ihan hienosti kehässä. Jalkoja se ei vieläkään tykkää ojentaa kunnolla taakse, niin kuin pitäisi. Samoin kävely oli hieman laiskaa ja pää oli turhan alhaalla. Pöydällä olo sujui suhteellisen hienosti, vaikkakin parantamisen varaa edelleen siinäkin. Sofi pystyisi olemaan vielä paremmin edukseen, mikäli vielä treenattaisiin. Sofin näyttelyura ei kuitenkaan luultavasti tule enää kovin paljon jatkoa saamaan, tavoitteet on saavutettu, nyt nimittäin tuli se toinen EH eli Sofi on nyt virallisesti jalostuskelpoinen (sitten kun terveystutkimukset on vielä tehty)! :) Mitään sen parempaa en Sofin kanssa ainakaan tällä hetkellä voi toivoa.

 Sofi löysi yleisöstä oikean linssin jolle poseerata :)


 Sofi sijoittui vielä kilpailuluokassa neljänneksi, kun ERI:n saaneita ei ollut tarpeeksi

Sofin arvostelu:

"Feminine, good size but rather long. Nicely balanced head. Slightly pail in expr. Would like straighten front. A bit short in neck. Enought angulation. Good tailset. A bit open and soft coat now. Moves a bit close behind." AVO-EH AVK4(Vapaa suomennos: Feminiininen, hyvän kokoinen, mutta hieman pitkän mallinen. Hyvä tasapainoinen pää. Hieman vaisu ilme. Voisi olla ryhdikkäämpi edestä. Hieman lyhyt kaula. Riittävät kulmaukset. Hyvä hännänkiinnitys. Hieman väljä ja pehmeä turkki tällä hetkellä. Liikkuu hieman ahtaasti takaa.)
// 29.7.2012 Pori KV / SCHEMEL ANDREAS, Itävalta
 

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Onneks ei itelläkään ihan penkin alle menny, ni ei tartte ola kateelline.. :D (JUN-ERI JUK-1 SA PU-1 SERT ja ROP ;D )

      Poista
    2. Oho onnea! Mä taas voin noista tuloksista varmaan vähän kateellinen olla ;)

      Poista
  2. Hianosti pärjätty, tytöt! Onks toi teltta nyt joku uus näyttelyvirtaus? Ihana juttu kylläkin. Meil ei oo, mut ei me kyl käydäkään ku kerran pari vuodessa näytelmissä.

    Lisäks, toi teijän äippä on niin nätti, että saatte varmasti siitä lisäpisteitä. Toista se on kuulkaa kipittää kehässä, kun vierellä löntystää meijän köntysäippä. Joo.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! En tiedä onko uus juttu, meille on koko näyttelytouhu aika uutta kun vasta tänä vuonna ollaan innostuttu :) Mutta paljon on noita telttoja kyllä noissa kehien laidalla. Ja se on tosi kätevä ja kiva :P Ostettiin Sonian kanssa puokkiin, niin ei tullut niin kalliiks :)

    Ai no voi kiitos, en nyt silti tiedä noista lisäpisteistä ;D Onneks Myrsky kipittää itte niin hienosti, että se kerää kaikki pisteet itte kotiin! :)

    VastaaPoista
  4. Ai miten kiva kuulla, että teillä meni noin hienosti! Hyvä homma ja paljon onnea! <3

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...