sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Tampere KV 4.5.2013

Eilen pitkästä aikaa koottiin kamppeet kasaan ja suunnattiin näyttelyyn Milan kanssa. Viimeksi näyttelyissä oltiin viime vuoden lokakuussa, tällä kertaa korkattiin nuoret Tampere KV:ssa. Tavoitteena pidin ERI:n saamista.

Suuremmitta sepustuksitta, Mila esiintyi hienosti ja sai kuin saikin ERI:n ja ylläriksi vielä SA:nkin! Tyytyväinen olen siis päivän saldoon :)




4.5.2013 Tampere KV / BIASIOLO GUILIANO, Italia

NUO-ERI NUK2 SA

Hyvät hampaat. Päässä hyvät mittasuhteet ja ylälinja. Hyvä vartalo ja oikeanlainen selkälinja. Hyvä rinta. Oikeanlaiset etu- ja takakulmaukset. Hyvä turkki ja häntä. Hyvä luusto ja hyvät jalat. Hyvä liike.


("Correct teeth. Head with correct proportions and upperline. Good body with correct topline. Good chest. Fore and hind quarters correct. Good coat and tail. Good bone and feet. Good movement.")

Mila aloittanee jälleen karvanlähdön, eli saattaa olla että juuri ja juuri ehditään kuun lopulla käymään Raumalla ja Harjavallassa näyttelyissä. Pori KV:hen olisin myös halunnut kesällä mennä, mutta saattaa jäädä väliin, katsotaan.

Paras narttu -kehässä

P.S. Kiitos äidille ja mummulle matkaseurasta! :)


5 kommenttia:

  1. Wau - upea tulos -ONNITTELUT!! :))) Ja kyllä Mila näyttääkin kauniilta, todella! <3

    VastaaPoista
  2. Siellä ollaan niin nättinä :) Onnittelut hienosta tuloksesta! (jopa minä ymmärsin nuo kirjainyhdistelmät :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo mullekkin ne on näyttelyharrastuksen kauttau tullu tutuksi, aluksi ne oli ihan hepreaa :D

      Poista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...