lauantai 2. toukokuuta 2015

Tiineysröntgen + kuulumiset

Hei taas, tässä pientä väliaikatietoa Sofin vatsatilanteesta. Kuten aiemmin kerroin, haluan Sofin tilanteessa tietää mahdollisimman paljon tulevasta pentueesta etukäteen, ja näin ollen olen myös yrittänyt selvitellä pentujen lukumäärää tiineystutkimuksilla. Ultrassa aiemmin näkyi siis 1-3 sikiötä, eli aika epämääräinen tulos. Tämän viikon torstaina oltiin sitten vielä röntgenissä, mutta eipä sieltäkään kovin selvää kuvaa tullut.



Sofi oli hieman levoton kuvatessa, joten kuvasta tuli vähän epäselvä. Eläinlääkärin mukaan kuvassa näkyy yksi pentu. Tämä oli harmillinen uutinen kaikilta kanteilta, olisihan useampi pentu monista syistä parempi vaihtoehto. Itse mietin, että miten sisarusten puuttuminen vaikuttaa pennun kehittymiseen, synnytykseen, lämmön pysymiseen alkuvaiheilla, maidon tulemiseen... Itsellä ei siis näistä asioista ole omakohtaista kokemusta, koska meidän aiemmissa pentueissa on aina ollut useampi pentu. Kyselin muilta kasvattajilta kokemuksia ja ajatuksia, ja sieltä sainkin paljon rohkaisua, ettei tilanne ole mitenkään mahdoton. Lisäksi sain useita mielipiteitä alla olevasta kuvasta, kun moni kasvattaja totesi näkevänsä siinä kaksi pentua. Itse en kuvan perusteella osaisi sanoa oikein juuta tai jaata, joten tuleva viikko sitten vasta näyttää, että montako niitä pentuja syntyy. Erityisesti tällä hetkellä jännittää nyt vain synnytys, koska pienen pentueen kohdalla tietysti riskit on aina suuremmat. 


Sofin vointi on todella hyvä, eipä siitä juuri huomaa että on tiineenä ollenkaan :) Pienen vatsan vuoksi se ei varmasti tunne oloaan niin tukalaksi kuin tiineet tässä vaiheessa yleensä, ja siksi se hyppiikin surutta sohville ja sänkyyn ja minne ikinä nyt ehtiikin. Autoon sentään ehdin aina nostaa sen itse, eihän se tietysti ole hyvä hyppiä ihan hirveästi. Väsymystä jonkinverran on, mutta en sanoisi että loikoilu on Sofille muutenkaan mitenkään vieras asia ;) Enää ei siis montaa päivää ole, koska joka tapauksessa pentue syntyy ensi viikon aikana :)

Pentulaatikko on kaivettu varaston kätköistä ja se sai koristeekseen söpön westietarran :)

Muuten meidän kotioloihin kuuluu hyvää, ollaan hääräilty normaaliin tapaan, mitä nyt jonkin verran enemmän lepäilty sekä minun itseni, sekä Sofin tilanteen vuoksi. Milalla nyt riittäisi virtaa, mutta mielellään sekin meidän kanssa sohvilla makoilee :) Lenkkeilty toki on erinäisissä paikoissa. Viikko sitten vietettiin pitkästä aikaa päivä täällä Porissa Sonian, Stellan ja Sulon kanssa. Aikaa vierästää aina ihan liikaa kun asutaan eri paikkakunnilla. Onneksi yhteydenpito on kuitenkin helppoa! Tässä muutamia kuvia:

Stella ja Mila 3v

Sulo, Stella, Mila ja Sofi





Ensi viikkoon! ;P


2 kommenttia:

  1. Voi vitsi kuinka suloisia koiruuksia! ♥ Sheltit on kyllä niin kauniita koiria... :) Onnea lopputiineyteen niin itse koiralle kuin taustajoukoillekin. Täytyy pitää peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Samaa mieltä että sheltit on kyllä tosi kauniita ^^

      Poista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...